maanantai 13. tammikuuta 2014

Notre Damen Kellonsoittaja blu-ray



Blu–ray, jokunen aika sitten olin sitä mieltä, että en tarvitse mokomaa formaattia. Kuitenkin dvd hyllyni vierestä löytyy jo aika monta blu–ray levykettä, jotka kaikki ovat Disney klassikoita.
Tänä jouluna sain pikkusiskoltani lahjaksi Notre Damen Kellonsoittaja blu–rayn, joka ilmestyi 11.10.2013
Kansikuvasta olen puhunut jo aika monta kertaa, joten varmasti kaikki tietävät mielipiteeni vanhojen kuvien kierrätyksestä. Levyke olisi voinut olla kuvallinen, mutta kyllä tuo vaaleansininenkin käy.

Hiukan ihmetystä aiheutti takakannessa olevat uudet ikäraja merkinnät, joita en ole muissa Disney klassikoissa vielä nähnyt. Nyrkinkuva ja hämähäkki. Eli suomeksi ne tarkoittanevat, että elokuvassa on väkivaltaa ja pelottavia kohtauksia. Okei. Ensiksi tulee mieleen, että missä kohtaa Notre Damen Kellonsoittajassa on väkivaltaa? Ehkäpä kyseessä on alku, jossa Frollo tönäisee Quasimodon äidin maahan ja tämä kuolee. Tai sitten Phoebuksen nyrkki on saanut merkkien antajat innostumaan. Mutta elokuva ei kyllä ole pelottava, pelottaako lapsia muka Quasimodon ulkonäkö? Hei, hän on vain erilainen, ei siitä pidä rangaista hämähäkkimerkillä.

Kuitenkin olen katsonut muiden Disney blu–rayden merkintöjä ja niissä ei ole muuta kuin ikäraja. Leijonakuninkaassa oma veli tappaa Mufasan. Eikö se ole väkivaltaa? Kaunottaressa ja Hirviössä hirviötä puukotetaan. Lumikin omena myrkytetään ja Liisa syö Ihmemaassa sieniä, eikö se jos mikä ole päihteiden käyttöä?
Eli jos halutaan viilata pilkkua niin se kyllä onnistuu. Olen Notre Damen Kellonsoittaja fani, kaikki blogiani aikaisemmin lukevat tietävät sen. Joten ehkä olen hiukan puolueellinen. Mutta hiukan hämmentää nuo merkit, kun keskellä päivää on televisiosta tullut paljon pahempaakin ohjelmaa.

Mukavaa viikon jatkoa kaikille lukijoille!











dvd ja blu-ray




Vhs, dvd ja blu-ray









11 kommenttia:

  1. Veikkaan et merkinnät tulee siitä, kun elokuvassa on synkkiä kohtauksia, puhutaan helvetistä ja saatanasta, jotkut kukkahattutädit ollu taas asialla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin taitaa olla. Mielestäni kyllä hiukan ylisuojelevaista käyttää noinkin rajuja merkkejä, joista saa käsityksen, että koko elokuva on täynnä väkivaltaa.

      Poista
  2. Minusta noita merkintöjä käytetään muissakin elokuvissa nykyään kauhean herkästi. Muistaakseni vähän aikaa sitten osui hyppysiin jokin romanttinen komedia, josta löytyivät myös nuo molemmat symbolit.

    Tuolta löytyy perusteluja uusien ikärajojen sekä niiden kavereina pyörivien symbolien yhdistelmille:

    http://www.meku.fi/index.php?lang=fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos linkistä.

      Itsekin ostin jonkun komedia dvd:n, jossa oli väkivalta ja pelko merkki. Ehkä lievää ylireagointia merkkien antajilta.

      Poista
  3. Jos vielä viilataan pilkkua, niin tuo hämähäkki-symboli viittaa ahdistavuuteen. Mielestäni elokuvassa on montakin juttua, jotka voisivat ahdistaa nuorempia katsojia, esim. Ihmeiden aukio luurankoineen sekä lopun kamppailu. Quasimodon ulkonäkö tuskin on syyllinen tuohon merkintään.

    Uusi ikärajalaki tuli voimaan 1.1.2012, joten vasta sen jälkeen dvd:llä tai bd:llä julkaistuissa elokuvissa käytetään noita symboleja. Leijonakuningas on saanut ihan samat nyrkki- ja hämähäkkimerkinnät, joten ei noita merkintöjä ole vain Kellonsoittajan fanien kiusaksi laitettu. Meku ei ole vielä arvioinut Liisaa, Lumikkia ja K&H:tä, mutta eivätköhän nekin saa asianmukaiset varoitukset, kun ne taas aikanaan julkaistaan uudelleen.

    En sanoisi symbolien laittamista ylireagoinniksi, Mekun sivuilla selitetään, että symbolien antamisperusteet ovat suhteessa elokuvan ikärajaan. Esim. K-7-elokuva voi saada hämähäkkisymbolin, jos siinä on "lievää ahdistusta aiheuttavaa sisältöä". Merkki ei siis tarkoita, että koko elokuva olisi pelkästään ahdistava/väkivaltainen tms. Lasten vanhemmille uskoisin noista merkinnöistä olevan hyötyä, aikuiskatsojien tuskin tarvitsee kiinnittää niihin paljon huomiota. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielestäni julkaisuihin voisi jatkossa vain laittaa ikärajan, eikä mitään ihme merkintöjä. Monet ihmiset kuitenkin katsovat noita merkkejä ja ne voivat vaikuttaa monien ostopäätökseen, kun he luulevat että koko elokuva on täynnä ahdistusta tai väkivaltaa. Tarkoitan tässä lähinnä sitä, että joissakin elokuvissa on ylireagoitu noiden merkkien suhteen.
      Notre Damen Kellonsoittajan ikäraja on 7 joten tuskin kukaan järkevä aikuinen antaa alle 7- vuotiaan katsoa sitä.

      Poista
    2. Omasta mielestäni taas on positiivista, että jollain tavalla selvennetään, mihin annettu ikäraja perustuu. Ja aika monikin viittaa kintaalla tuolle ikärajalle. Niitä ylipäänsä noudatetaan todella huonosti. Tämä on varmasti ollut pyrkimys korjata tilannetta. Lapsethan ovat yksilöitä ja vaikkei jokin asia pelottaisi yksiä, se voi pelottaa toisia. Notre Damen kellonsoittajassa tapetaan ihminen, yritetään murhata kokonainen perhe, riudutaan seksuaalisen himon vallassa ja lauletaan helvetin liekeistä. Mä en yhtään ihmettele tuota merkintää, mutta ei se silti tarkoita, että elokuva on huono, tai ettei sitä saisi lapsille näyttää. Ylipäänsäkin kannustaisin vanhempia katsomaan elokuvia, joita heidän lapsensakin katsovat, eikä vain laittaa niitä pyörimään ilman valvontaa. Merkinnöissä on sekin hyvä, että vanhempi kykenee näin varautumaan siihen, että lapselle voi tulla elokuvasta hämmennystä, ahdistusta tai kysymyksiä, ja että niistä voi sitten keskustella turvallisesti jälkikäteen.

      Poista
    3. Olen samaa mieltä, että vanhempien pitäisi katsoa elokuvat lasten kanssa. Kuitenkin melkein kaikissa disney klassikoissa on jotain mikä voi pienempiä pelottaa.

      Poista
  4. Täytyy kyllä sanoa, etten muksuna pelännyt ainuttakaan Disney-elokuvaa tai saanut niistä mitään traumoja vaikka monessa on hyvinkin voimakkaita kohtauksia. Ehkä se on vain helppo tie ulos iskeä julkaisuun joka ikinen merkintä ihan vain varmuuden vuoksi. Joitakin leffoja/sarjoja ei näet edes tarkisteta. Esimerkiksi Pieni Talo Preerialla sai DVD-julkaisuunsa K18 -merkinnän, koska pitkän sarjan tarkistaminen tulee kalliiksi kalliiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, on varmasti helpompaa olla extra varovainen ja laittaa kaikki merkit julkaisun kylkeen :)

      Siskoni kanssa katsottiin Sabrina teininoita sarjaa ja huomasin, että kyseisessä dvd julkaisussa oli myös k-18 merkintä. Aika hassua :)

      Poista
  5. Siis vanhoissa Disney VHS elokuvissa oli ikäraja aina k-s mut en nyt ymmärrä miksi nyt on k-7❓🤔😕

    VastaaPoista