keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Notre Damen Kellonsoittaja keräilykortit




Kaikki blogiani lukevat tietävät, että Notre Damen Kellonsoittaja on lempi klassikkoni. Ja sen vuoksi yritän haalia kaiken mahdollisen tavaran kyseisestä klassikosta. 
No, olen jo aika kauan metsästänyt skyboxin tekemiä keräilykortteja kyseisestä elokuvasta, mutta ainakin täällä Suomessa kyseiset kortit tuntuvat olevan kiven alla. Niitä on hankala löytää mistään ja kun vihdoin huuto.netistä niitä löytää, niin hinnat on joko valmiiksi liian korkeat tai sitten joku jolla on rahaa, maksaa yli hintaa korteista.

Kuitenkin, löysin pienestä nettikaupasta avaamattomia Notre Damen Kellonsoittaja korttipusseja. Tilasin niitä heti itselleni neljätoista pussia, sillä olin laskeskellut, että sillä määrällä minun pitäisi saada melkein koko kokoelma täyteen. Noita kortteja oli pussissa 11 kappaletta. Jokaisessa pussissa oli myös pop-up kortti, palapelikortti, kolikkokortti ja sorminukkekortti, sekä pelikortti. Osa noista korteista oli kyllä vähän tarpeettomia, esim. nuo kolikkokortit, joista kolikot olisi pitänyt irroittaa ja tehdä niistä koru. 
Kortteja koko sarjassa oli 102 ja sainkin kokoelman melkein heti täyteen, vain pari korttia puuttuu ja tietysti myös noita hologrammikortteja, joita on pusseissa todella vähän.














Tuollainen pinkka kortteja tuli




Jester's Challenge kortit olivat jonkinlaista peliä varten, mutta en oikein ymmärtänyt että miten sitä pelataan.





Nämä kaksi kuvaa on tarkoitettu painettavaksi kankaaseen, mutta tuskin itse koskaan niitä käytän




Ja tässä perussetti kortteja


























2 kommenttia: