maanantai 22. lokakuuta 2012

Notre Damen Kellonsoittaja DVD ja VHS



Notre Damen Kellonsoittaja on Disneyn klassikko numero 34. Se on julkaistu videolla kaksi kertaa ja dvd:llä ainoastaan yhden kerran. Mikä ihmetyttää minua suuresti, sillä muita hiukan tylsiä klassikoita on julkaistu kahteen kertaan esim. Lilo ja Stitch. Olenkin odottanut juhlajulkaisua, mutta odotustani ei ainakaan vielä ole palkittu.
 
No, kuitenkin Notre Damen Kellonsoittaja on lempiklassikkoni. Sen tarina on erilainen kuin muiden Disney klassikoiden. Siinä ei ole rikkaita prinsessoja tai prinssejä vaan tarinassa on "tavallisia" hahmoja. Ehkä siksi Notre Damen Kellonsoittaja onkin jäänyt muiden klassikoiden varjoon, koska siitä puuttuu taianomaisuus ja elokuva on välillä hyvin synkkä.

Myös tavanomaista Disney tavaraa ei paljon löydy Notre Damen Kellonsoittajasta. Julkaisu vuonnaan (1996) löytyi kaikenlaista nukkea ja krääsää, mutta nykyään klassikosta tehtyjä tavaroita saa etsimällä etsiä. Kun ottaa huomioon muut Disney klassikot, joista julkaistaan koko ajan nukkeja, kirjoja, tarroja ja muita keräily juttuja.
Onneksi olen itse löytänyt kaikenlaisia kyseisen klassikon oheistuotteita ja esittelenkin ne sitten myöhemmin :) Joten kannattaa lukea seuraaviakin bloggauksiani. :)









                             

                                Videon ensimmäinen julkaisu ja dvd julkaisu yhdessä




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti